Heips! Olen 22-vuotias lähihoitaja Etelä-Karjalasta. Kirjoittelen omasta elämästä maan ja taivaan välillä- joskus humoristisesti ja välillä kiukkupäissäni- tunteeni näkyvät blogissa hyvin selkeästi :) - Elokuvat - Kirjat - Ruoka - Terveys - Teatteri .. ovat lähellä sydäntäni :)
torstai 28. kesäkuuta 2012
Kesän menot ja meiningit !
Kylläpä on taas mitä odottaa ! Elän ilmeisesti jotain 18-vuoden hurmosta. Tänä kesänä olen tehnyt kaikkea, mitä olisi pitänyt varmaan tehdä jo kauan aikaa sitten. Vaikka vapusta onkin jo jonkin aikaa, niin kerronpa silti erään hienon asian, jonka toteutin vappuna 2012. Menin valleille ryyppäämään tetsoni päässä. Oli muuten hieno elämys, vaikka skumppa olikin pahaa. Se oli ensimmäinen valliryyppäys-sessio, eikä varmaan viimeinen? mistä tietää.
Toinen asia jota odotan innolla on huomiset lavatanssit, yhtyeenä toimii souvarit. Vähän kyllä jännittää, sillä en osaa tanssia yhtään... mutta niinkuin naapuriystävänikin sanoi niin siellähän oppii. Siltikin vatsanpohjassa vähän kipristää, sillä sekin on ensimmäinen kokemukseni tänä kesänä. Tämä on siis toiminnan kesä.
Toivotaan vaan että huomenna on kaunis ilma, olisi nimittäin tarkoitus etsiä kaupasta jotain kaunista mekkoa, vaikka itse en oikein ole mekkoihmisiä ollut ikinä niin nyt ihan tekee mieli laittaa jotain kaunista päälle. Jospa hiukset laittaisi kuntoon, niin voisin jopa sitten näyttää 'ihmiseltä'... muutenhan olen joku mutantin ja ihmis-apinan välimuoto.
Kolmanneksi sijoille menee Festarit. Kolme hienoa asiaa jota en ole aikaisemmin kokenut ja kaiken koen tänä kesänä. Loistavaa! Siis aion mennä festareille. Teltta, juomista, mahtavaa musiikkia, rakas ystävä. Mitä muuta enää voisi toivoa? AH että odotan tätä kaikkea. Huomenna ostelemaan myös festarialippuja. Voisi siis tästäkin olettaa että huomenna on tilipäivä. Oi kyllä ja sinne ne rahat onkin sitten mennyt. Loppu kuu syödäänkin sitten näkkileipää ja puuroa vai miten se meni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti