Monesti olen miettinyt että millaistahan olisi kirjoittaa blogia? Ehkä blogia kirjoittaa sellaiset ihmiset, jotka oikeasti osaavat kirjoittaa. Jotenkin tuntuu hieman oudolta höpistä tänne sattumalta vaan joitakin ajatuksia, joissa ei välttämättä ole edes mitään järkeä. Siltikin olen luonut blogin, vaikka ihan omaksi ilokseni. Se kesti kyllä aika kauan ennen kuin uskalsin. Ajattelin tosiaan että tässäkin hommassa pitäisi olla jotenkin erityisen hyvä, että tällaista voisi tehdä. Nyt kun oikeasti kirjoitan tätä niin ajattelen että IHAN SAMA ! :D tuntuu tää jotenkin luonnistuvan ja itsehän minä lähinnä näitä kuitenkin luen.
No juu... mennäänpä konkreettisempiin asioihin; Olen ehkä ollut tänään reippaampi mitä yleensä. Heräsin jopa 10:15 ja se on minulle aika hyvin, kun ajattelee että yleensä nukun yli puolen päivän helpostikin jos siihen vaan on mahdollisuus. Käytin siis koiran ulkona, kävin kaupassa ja raahasin kauppakassia kotiin ja se oli oikeastaan ihan mukavaa! Aurinko paistaa ja elämä on ihanaa, vai ? No nyt saatan elää tietynlaisessa euforiassa, mutta odotahan vaan kun koittaa huominen "APUA, PITÄÄ HERÄTÄ" -ajatus ja joudun jälleen kokemaan arjen riemut kun menen rakkaiden mummojen luo töihin. vai pitäisikö rakkaiden sana laittaa heittomerkkeihin...
No ehkä yritän kuitenkin nauttia tästä päivästä ja ajatella huomista vasta sitten kun koittaa se legendaarinen herätys. Ps. ostin muuten mansikoitakin, ne olivat aika kitkeriä.. saksalaisia kun ovat, mutta kun teki mieli niin pakkohan se oli..
Ja nyt tämä on tehty. BLOGI ! voisin siis sanoa että olen ylittänyt tänään itseni, ainakin siinä mielessä että uskallan kirjoittaa asioitani julkisesti ja häpeilemättä, toivottavasti en kuitenkaan tämän ansiosta unohda kirjoittaa juttujani myös päiväkirjaan, sehän olisi jopa rikollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti