sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kohta tulee jännäkakka!

.. Olen yövuorossa, täällä on pimeät pitkät käytävät joilla täytyy kävellä.. voisi vaikka arempikin pelätä. Nää käytävät nimittäin näyttää yöllä ihan siltä kuin kauhuelokuvissa!

.. Ja tää sää, pelottava tuuli joka vinkuu, ulos kun katsoo niin puut ja puiden lehdet heiluu ja ulkona on sysipimeää vaikka voisi kuvitella että vielä olisi edes loppukesä?.. ei tää on pelottavaa!

.. Säikähdin jopa aamuyön kierrolla sitä kun jostain kuului kauhea kilinä... loppuenlopuksi huomasin että ulkona tuuli puhalsi niin kovaa että tölkki vieri pitkin asfalttia.

.. Ja vielä fiksuna ihmisenä rupesin katsomaan telkkarista tositapahtumiin perustuvaa ohjelmaa sarjamurhaajasta, joka tappoi 33 miestä raiskaten.. katsoin sen loppuun. Se oli aika jännä, vaikka yleensä en tollasia hirveesti pelkää mutta kun mielikuvitus alkoi laukkaamaan täällä yksin valvoessa.

Siinä on vielä linkki siitä kammotuksesta, joka tollaista teki..
http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Wayne_Gacy
Miksi ihmisen pitää tahallisesti pelotella itseään näin?? kysyn vaan. Eipä ole aivolohkossa hirveästi järkeä, mutta kun kuitenkin kiinnosti aihe.. Olisin voinut vaan kuitenkin olla katsomatta. Täällä kun muutenkin on pelottavaa ilman sarjamurhaajiakin.

Piti ihan pistää viestiä Anssille, ettei mielikuvitus ihan kokonaan tee tepposia täällä ollessa. Mut on tää vähän jännää, tuuli puhaltaa kokoajan niin kovaa että se vinkuu ja sälekaihtimet värisee!

Yritän pistää ajatuksia muualle, onneksi ei ole enää kuin kolme tuntia ja pääsen täältä kummitusrakennuksesta pois omaan kotiin ja lämpöisen peiton alle, ihana ajatus. Rupean ajattelemaan ennemmin sitä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti