Pientä koiruutta ja kuntoilua :)

Tänään oon ollut jokseenkin reipas! Olin aamuvuorossa töissä ja jaksoin jopa työvuoron aikana olla koulutuksessakin (vaikka olin ylitöissä sen vuoksi), joka kuitenkin oli erityisen mielenkiintoinen. Sen jälkeen innokkaasti käpsyttelin kotiin ja rupesin paistamaan torttuja, tosin tällä kertaa tein ne omenakanelimarmeladilla, ei tosin tullut yhtä hyviä kuin ne normaalit tutut joulutortut, mutta maistui silti.

Sitten iltapäivän reippaus vähän taantui, koska kävin pienoisilla päiväunilla jonka takia varmaan olen vieläkin hereillä. Ei ehkä olisi kannattanut ? No mutta tulipahan tehtyä. 

Sitten katsoin muutaman kotimaisen sarjan, jonka olen aina tottunut katsomaan arkipäivisin. 


Sen jälkeen lähdin karvaisen otuksen kanssa 4,5 km lenkille. Jotenkin lenkkeily maistuu paljon paremmin nykyisin tuon koiran kanssa, koska hää jopa osaa jokseenkin kävellä nätisti eikä enää temppuile samalla lailla kuin ennen. 
Tottakai vieläkin on opittavaa ja aina Taru ei jaksa pysyä paikoillaan kun toisia koiria tulee vastaan, mutta kyllä se siitä. Kaikki opitaan ajallaan. Mutta siitä olen aikas ylpeä että tuo hurttimus ei enää vedä kävellessä juurikaan. On hirmuisen leppoisaa taplata eteenpäin kun toinen on niin kiltisti :) 







Nämä kuvat on otettu joskus kesäkuussa, mutta laittelen tänne blogiin myöhemmin vähän tuoreempiakin otoksia. Näissä kuvissa olimme käyttämässä Tarua tässä läheisellä yliopiston parkkialueella juoksemassa. Kuten tuosta toisesta kuvastakin huomaa niin menoa riittää... 

Ollaan tosiaan lähdössä sinne pohjoiseen lauantaina (miljoonas hehkutus kyseisestä aiheesta !! : ))) whii.), joten yritän siis siellä ottaa mahdollisimman paljon kuvia Tarusta. Oon jotenkin huomannut, että hää tykkää erityisesti lumesta. Viime talvi meni jotenkin siihen että hää ei varmaan ymmärtänyt oikein että mikä se kylmä, märkä systeemi siinä maassa on. Ainut mistä Taru viime vuonna talvella tykkäs oli paskantaa kaikista suurimman lumivallin päälle, jotta ne kikkareet nätisti sinkoili ympäriinsä alas sieltä ja että varmasti kaikki näkee että hän on tarpeillaan. Mukavaa.

Tuollaisesta pienestä nyytistä on kasvanut jo noin iso, voi että. Tuo viimeinen kuva on niistä ensimmäisistä illoista kun Taru oli meillä ja kuvassa näkyvää sänkyä ei enää ole, tää hurttimus päätti hajottaa tuon ja toisenkin myöhemmin ostetun sängyn pirstaleiks. Mukava karvainen otus, kannattaa ottaa! :D Ei mutta tosissaan, on tuo karvakasa tuonut iloa meidän yhteiseloon, se on meidän vauva :)