torstai 30. elokuuta 2012

Mökkeilyä ja juhlintaa..

Vihdoinkin! Huomenna, tai no virallisesti jo tänään.. me lähdetään rakkaan kanssa mökkeilemään yhdeksi yöksi, vain me kaksi.

Oon kyllä hirrrmuisen kiitollinen miun rakkaille naapureille siitä että hyö lupasivat ottaa mein karvapallon hoiviin siksi aikaa että myö päästään viettämään laatuaikaa virranniemen mökille. Suunnitelmissa on lämmittää puulämmitteinen sauna, grillailla, oleskella ja vaan olla..

Vaikka meidän vuosipäivän johdoksi myö sinne mökille lähetäänkin niin oikea päivä juhlimiselle on kuitenkin vasta 10.9. Aiotaan kuitenkin juhlistaa sitä jo vähän aikaisemmin, kun työvuorot sattuu niin hyvin:)

ja siitä siirrymmekin toisenlaiseen aiheeseen...

oon kyllä pistämässä elämääni taas niin ranttaliksi kuin olla ja voi.. Huomenna siis mökkeilemään sivistyneesti, meinasin ihan viiniä sinne ottaa mukaan ja muutaman olusen yms..
Mutta lauantaina, päätin sitten extempore että lähen lauantaina juhlimaan..

Olisin tietysti voinut viettää rauhallisen ihanan koti-illan ja käydä saunassa kun meillä on lauantaina saunavuorokin yhdeksältä, mutta ei.. eilen pienessä sievässä (jälleen kerran)... päähäni välähti ajatus soittaa yhdelle kaverille ja "siitä se ajatus sitten lähti".

Tosin miun ajatuksenjuoksut baarireissuista saattoi syntyä siitä että miulla ei oikeesti oo ollut mahdollisuutta viettää viikonloppua pitkään aikaan viihteellä, vaikka sitä viihteellä on oltukin mutta ne sessiot kyllä on tapahtunut ihan kotona..

Joten nyt tuli ihan inspiraatio, ainut vaan että sunnuntaina pitäisi olla pirteänä töissä.. se hieman vaivaa tämän illan onnistumista noin muuten, mutta no problem, ei anneta sen menoa haitata.. Freesinä sunnuntaina töissä ja lauantaina pidetään hauskaa;)

Tämän yövuoron kappale voisi nyt olla vaikka tämä ihan vaan siksi kun tää on niin koskettava:

http://www.youtube.com/watch?v=H9XQRnO3Rtc Vesku on ihana <3

Toinen kipale on Anssin ja miun yhteinen kappale, laitetaan sekin kun kerran teemana miun kirjoituksissa on nyt vuosipäivä, elikkäs..

http://www.youtube.com/watch?v=NKT0H7NM1o0 Rednex - wish you were here. Tulee niin paljon muistoja mieleen tästä kappaleesta.. Tää pistää ihan silmät vetisiksi. 6-vuotta. hui.

Mitä me ollaan kuudessa vuodessa saatu aikaiseksi? Muutettu yhteen, menty kihloihin ja hommattu koira. muuhun ei ole ollutkaan kiire.. aika kuluu vaan niin nopeasti.. pääsen mielessäni vieläkin niihin tunnelmiin kun vasta alettiin seurustella..

Anssin vanha nahkatakki, axen tuoksu, nurmikkopussailut, jäätelön syömistä hautausmaalla, salaiset tapailut, ensimmäiset kännit..
Kaikkea en voi edes luetella tässä, pistää vaan hymyillyttämään ja itkettämään kun kuuntelee tätä biisiä:) Täytyy sanoa että rakastan edelleen sitä miestä, vaikka välillä ottaakin kupoliin aika rankasti (ehkä se kuuluu asiaan;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti