mustan verhon peittämä hetki,
se tunne kun yllesi laskeutuu pimeää,
et voi ymmärtää tunnetta, joka vie sinut matalaksi,
pois kaikesta hyvästä, ilosta ja elämästä.
Surun murtama ajatus, pieni kuiskaus enkelille
ja pian tunnet olevasi poissa. Kaukana ihmisistä,
jotka sinua rakastaa, tukee ja antaa valoa.
On liian myöhäistä palata, voit vain vajota ja toivoa
että lähimmäiset ymmärtävät.
Kaipaus on kova, suru suunnaton ja elämä niin epäreilu.
Jää vain ruusu, joka kuihtuu hiljalleen mustan verhon ylle
ja pieni ruttuinen lappu:
rakastan teitä, aina.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Se on vain pieni, silauksen hohtama hetki kun olet onellinen ja kaikki on hyvin. Seuraavassa sekunnissa tunnet, että kyyneleet valuvat pitkin poskiasi ja olet poissa tästä sadun hohtoisesta maailmasta. Vain mustat ajatukset valtaavat mielesi ja mietit asioita, joita olisit voinut tehdä toisin, joita olisit voinut välttää, olisit voinut sanoa tai/jättää sanomatta, jotta tätä tragediaa ei olisi sattunut.
Kaikki meteli häviää, olet vain hiljaa ja tunnet syyllisyyttä, kaipausta, kipua ja surua. Haluaisit elää monet hetket toisella tavoin, rakastaa ja olla läsnä.
Mikään ei enää tuo takaisin sitä hetkeä, jolloin olisin voinut sinut pelastaa.
Anna anteeksi, kun mikään ei auttanut.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Pientä selvennystä näihin sanoihin vain sen verran, että lomani lopuksi sattui erittäin ikävä tragedia minun läheisilleni, joka pisti mietityttämään paljon elämää ja rakkaita ihmisiä lähelläni. Olette arvokkainta mitä minulla on, vaikka ette lukisikaan tätä niin tämä vuodatus tulee suoraan sydämestä ja tämä kirjoittaminen on yksi tapani saada purkaa asioita, jotka vellovat sisälläni itkuisina ryöppyinä.
Kaikki ystävät, kihlattuni, rakas perhe. Olette kaikki mitä minulla on. Kiitos että olette siinä! <3
